Millainen valtaaja Sinä olet?

Tämän pelin avulla pääset testaamaan, mitkä ovat sinun vahvuutesi ja mikä on sinun tapasi vaikuttaa asioihin. Tarkoituksena on myös tutkiskella omaa itseä ja omia asenteita. Parhaimmillaan saat ideoita siitä, kuinka pystyisit ottamaan entistä vankemmin elämäsi omiin käsiisi. Ryhdy siis oman elämäsi valtaajaksi!

Huomaa kuitenkin, että peli on tehty pilke silmäkulmassa, ja sitä toivottavasti niin myös pelataan.

Pelin idea

Pelissä on neljä eri osa-aluetta. Jokaisen osa-alueen alussa on noin minuutin mittainen aiheeseen johdatteleva video.

Jokaisessa osa-alueessa on 10 korttia. Jokaisessa kortissa on kysymys ja siihen 4 erilaista vastausvaihtoehtoa. Jos mikään vaihtoehdoista ei tunnu sopivalta tai et osaa päättää vaihtoehtojen välillä, valitse se, joka on lähimpänä omaa mielipidettäsi. Muista: ei tämä niin vakavaa ole!

Jokaisessa kortissa on muistiin-painike, jolla pystyt laittamaan itseäsi kiinnostavan asian muistiin. Saat nämä muistiinpanosi listana pelin lopussa. Jotta saisit täyden hyödyn pelistä irti, käytä muistiin-painiketta ahkerasti.

Kun olet pelannut pelin loppuun eli vastannut kaikkien neljän osa-alueen kysymykseen, saat tuloksena oman Valtaaja-hahmosi. Jos haluat, voit jakaa tuloksesi someen. Aikaa pelin pelaamiseen menee 10 – 15 minuuttia.

Pelin lopussa on lista muistiin laittamistasi asioista. Siellä myös ohjataan pelin verkkosivustolle, jossa pääset tutustumaan tarkemmin pelissä käsiteltyihin asioihin.

Omat arvoni

Apuja vastaamiseen

Yksi onnellisia ihmisiä yhdistävä tekijä on arvojen mukainen elämä. Elätkö sinä arvojesi mukaista elämää?

On helppoa ihailla ihmistä, joka tekee arvokkaita ja tärkeitä asioita. Mitä ihailet, sitä arvostat. Vastauksesi kertoo siis arvoistasi.

Ok

Apuja vastaamiseen

Jos jokin asia on minulle tärkeä, niin siihen löytyy aina aikaa ja olen valmis siihen panostamaan muutenkin. Mutta ovatko nämä tärkeät asiat minulle oikeasti tärkeitä? Elänkö arvojeni mukaista elämää?

Ok
Seuraavista hahmoista mieluiten olisin

Seuraavista hahmoista mieluiten olisin

A Teräsmies B Superhessu C Harry Potter D Shrek

Apuja vastaamiseen

Supersankarit ovat perinteisesti valkoisia miehiä tai heihin rinnastettavia hahmoja. Black Panther ja Wonder Woman olivat uudenlaisia supersankareita. Mutta olemmeko silti lähelläkään tasa-arvoa?

Supersankarit ovat perinteisesti valkoisia miehiä tai heihin rinnastettavia hahmoja. Black Panther ja Wonder Woman olivat uudenlaisia supersankareita. Mutta olemmeko silti lähelläkään tasa-arvoa?

Ok
Vapaa-aikanani mieluiten ​

Apuja vastaamiseen

Voisinko käyttää vapaa-aikani jotenkin muuten kuin mitä nykyisin käytän?

Ok

Apuja vastaamiseen

YK:n jäsenmaat ovat yhdessä laatineet kestävän kehityksen tavoiteohjelman. Tämä Agenda 2030  tähtää äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen tasavertaisesti huomioon. Ohjelman kantava periaate on, ettei ketään jätetä kehityksessä jälkeen. Linkki YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin löytyy pelin oheismateriaalista.

YK-liiton mukaan köyhyyden poistaminen on avain maailman ongelmien ratkaisemiseen. Globaalisti jopa töissä olevista 10% elää perheineen köyhyydessä. Nuoria tähän ryhmään kuuluu erityisen paljon.

Ok

Apuja vastaamiseen

Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti.

— Herman Cain
Ok

Apuja vastaamiseen

Unettomuus on suomalaisten kansantauti. Liian vähäinen nukkuminen aiheuttaa ärtyisyyttä, ongelmia ihmissuhteissa ja pahimmillaan vakavia fyysisiä sairauksia. Nukutko sinä tarpeeksi? Pitäisikö asialle tehdä jotain? Mitä?

Unettomuus on suomalaisten kansantauti. Liian vähäinen nukkuminen aiheuttaa ärtyisyyttä, ongelmia ihmissuhteissa ja pahimmillaan vakavia fyysisiä sairauksia.

Ok

Apuja vastaamiseen

Unettomuus on suomalaisten kansantauti. Liian vähäinen nukkuminen aiheuttaa ärtyisyyttä, ongelmia ihmissuhteissa ja pahimmillaan vakavia fyysisiä sairauksia. Nukutko sinä tarpeeksi? Pitäisikö asialle tehdä jotain? Mitä?

Aina on aikaa sille, mitä pidän tärkeänä.

Ok

Minun Suomeni

Apuja vastaamiseen

Tutki, mitä vaaleja Suomessa järjestetään ja milloin. Apua löydät Valtaajat-pelin oheismateriaalista.

Kunta- ja eduskuntavaalit järjestetään neljän vuoden välein. Seuraavaksi ovat vuorossa 18.4.2021 järjestettävät kuntavaalit.

Ok

Apuja vastaamiseen

Tutki, millainen on oman kotikaupunkisi tai -kuntasi hallinto. Mistä asioista kaupungin- tai kunnanvaltuusto päättää?

Kuntavaaleissa valitaan jäsenet kaupungin tai kunnan valtuustoon. Parlamentti puolestaan on yleisnimitys kansanedustuslaitoksille. Suomessa parlamenttia kutsutaan eduskunnaksi.

Ok
Päästäkseen ehdolle vaaleihin täytyy olla

Apuja vastaamiseen

Ehdokkaaksi vaaleihin voidaan hyväksyä vain täysi-ikäinen henkilö. Tutki, mitä muita vaatimuksia ehdokkaalle on asetettu. Apua vastaukseen löydät Valtaajat-pelin oheismateriaalista.

Ehdokkaaksi vaaleihin voidaan hyväksyä vain täysi-ikäinen henkilö.

 

Ok
Eduskunnan tärkein tehtävä on 

Apuja vastaamiseen

Tutki, millainen on Suomen eduskunta ja miten se toimii. Apua vastaukseen löydät Valtaajat-pelin oheismateriaalista.

Eduskunnan tärkein tehtävä on säätää lakeja.

Ok

Turvallinen olo syntyy siitä, kun ei tarvitse pelätä joutuvansa ikävyyksiin ilman omaa syytään. Suvaitsevainen sallii erilaiset persoonat ja mielipiteet. Luotettavassa valtiossa voit luottaa esimerkiksi viranomaisiin. Tyhmä valtio tuntuu jostakin syystä huonolta valtiolta.

Ok
Mielestäni suurin uhka Suomen tulevaisuudelle on

Apuja vastaamiseen

Julkisuudessa usein kerrotaan vain uhkakuvista. Millaisia positiivisia uutisia löydät netistä esimerkiksi ilmastonmuutokseen tai koronaan liittyen?

Pelko on aina yksilön oma kokemus, eikä minkään asian pelkääminen ole ”väärin”. Asiantuntijoiden mukaan Suomen suurimpia uhkia ovat mm. kansakunnan jakautuminen kahtia ja alhainen syntyvyys.

Ok

Apuja vastaamiseen

Mitä tarkoitetaan pakolaisella? Entä turvapaikanhakijalla? Tutki asiaa. Apua vastaukseen löydät Valtaajat-pelin oheismateriaalista.

Maailmassa on 79,5 miljoonaa kodistaan paennutta. Heistä valtaosa pakenee kotimaansa sisällä ja kotimaansa jättäneistäkin suurin osa pakenee naapurimaihin. Suomeen maailman paenneista tulee vain murto-osa, 0,04 %.

Ok

Apuja vastaamiseen

Millainen on Suomen eduskunta? Miten Euroopan Unioni toimii? Apua vastauksiin löydät Valtaajat-pelin oheismateriaalista.

Suomen talousarviosta päättää eduskunta.

Ok

Apuja vastaamiseen

Vuonna 2020 Suomi oli maailman onnellisin maa. Tieto on peräisin YK:n onnellisuusraportista. Tutkijat selittävät tulosta mm. elinajanodotuksella ja Suomen vähäisellä korruptiolla.

Vuonna 2020 Suomi oli maailman onnellisin maa. Tieto on peräisin YK:n onnellisuusraportista. Tutkijat selittävät tulosta mm. elinajanodotuksella ja Suomen vähäisellä korruptiolla.

Ok

Minä - vaikuttaja

Apuja vastaamiseen

Mikä olisi sinun tapasi osallistua ja vaikuttaa tärkeisiin asioihin? Mitä se vaikuttaminen oikeastaan on?

Ok

Apuja vastaamiseen

Tutki erilaisten lippujen ja symboleiden syntyhistoriaa. Johtolankoja tutkimuksiin löydät Valtaajat-pelin oheismateriaalista.

Lippu kertoo kantajansa kuuluvan johonkin ryhmään. Sateenkaarilippu on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen symboli. Hakaristilippu symboloi natsi-Saksaa, jossa järjestelmällisesti tuhottiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.

Ok

Apuja vastaamiseen

Some on merkittävä osallistumisen ja vaikuttamisen kanava. Esimerkiksi #metoo – kampanja levisi nopeasti ympäri maailman. Mihin asioihin sinä vaikutat somessa?

Some on merkittävä osallistumisen ja vaikuttamisen kanava. Esimerkiksi #metoo – kampanja levisi nopeasti ympäri maailman. Mihin asioihin sinä vaikutat somessa?

Ok

Luonnon kestokyvyn ja ilmastonmuutoksen kannalta kuluttajan valinnat ovat erittäin tärkeitä. Kuluttajana itse mietin valintojani eniten silloin, kun

A teen ruokaostoksia. B hankin vaatteita, kodinkoneita tms. kestohyödykkeitä. C valitsen, millä liikennevälineellä siirryn paikasta toiseen. D päätän, mitä teen vapaa-ajallani.

Apuja vastaamiseen

Mistä Suomen hiilijalanjälki muodostuu? Entä millainen on oma hiilijalanjälkeni? Jalanjälkien etsinnässä löydät apua Valtaajat-pelin oheismateriaalista.

Lihansyönnin vähentäminen tai lihan korvaaminen kestävästi pyydetyllä tai tuotetulla kalalla on merkittävä ilmastoteko. – WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder

Liikenteestä aiheutuu merkittäviä hiilidioksidipäästöjä. Ilmaston ystävä siis kävelee, pyöräilee ja suosii joukkoliikennettä.

Myös muilla kysymyksessä esitetyillä vaihtoehdoilla on merkitystä ilmaston kannalta.

Ok

Apuja vastaamiseen

Järjestö on tiettyä tarkoitusta varten perustettu yhteenliittymä. Esimerkiksi urheiluseura, ammattiosasto, harrastekerho ja poliittinen puolue ovat järjestöjä. Millaisessa järjestössä sinä haluaisit toimia?

Järjestötyössä pääset vaikuttamaan itsellesi tärkeisiin asioihin, tutustut samat arvot jakaviin ihmisiin sekä voit kartuttaa omia tietojasi ja taitojasi.

Ok

Minä - valtaaja!

Apuja vastaamiseen

Mikä olisi sinun ammattisi? Voisinko vaihtaa ammattia? Linkkejä ammatinvalintatesteihin löydät Valtaajat-pelin oheismateriaalista.

Kun etsit omaa ammattiasi, mieti missä olet hyvä, mistä olet kiinnostunut ja mitä arvostat. Nuoruuden ammatinvalinta ei sido loppuelämäksi, vaan aina voit kouluttautua uudelleen.

Ok

Apuja vastaamiseen

Mitkä yhdistykset vaikuttavat 1) oman lähiympäristöni asioihin, 2) lasten ja nuorten asioihin, 3) luonnonsuojeluun tai eläinten oikeuksiin ja 4) ihmisoikeuksiin?

Ok
Seuraavista hahmoista olisin mieluiten

Apuja vastaamiseen

Millaista keskustelua julkisuudessa käydään parhaillaan miehen ja naisen roolimalleista ja niiden omaksumisesta?  Millaisia tiedostamattomia roolimalleja meillä on? Millainen miehen ”pitää” olla? Entä naisen?

Pienestä lapsesta saakka kulttuurimme muokkaa käsitystämme sukupuoliroolistamme. Roolikäsitykset ovat usein hyvin vahvoja: mikä sopii tytölle ei sovi pojalle. Roolimallit ovat myös syvällä alitajunnassamme. Malleja rikkoivat mm. Peppi Pitkätossu (s. 1945) ja Liisa (s. 1865)

Ok

Apuja vastaamiseen

Ihminen saa syntymässä ainutlaatuisen temperamentin, joka ohjaa hänen käyttäytymistään ja suhtautumistaan ympäristöön. Tony Dunderfelt kuvaa erilaisia temperamentteja eri väreillä. Pääset tutustumaan Dunderfeltin temperamenttiväreihin Valtaajat-pelin oheismateriaalista

Ihminen saa syntymässä ainutlaatuisen temperamentin, joka ohjaa hänen käyttäytymistään ja suhtautumistaan ympäristöön. Synnynnäinen temperamentti määrää, miten ihminen reagoi uusiin asioihin. Käytöstämme pystymme muuttamaan, mutta temperamenttia emme. Temperamentit ovat erilaisia. Paremmuusjärjestykseen niitä ei voi asettaa. 

Ok

Apuja vastaamiseen

Palautteen vastaanottaminen ja antaminen on yllättävän vaikeaa. Palautetaitoa kannattaa opetella ja harjoitella läpi koko elämän.

Palautteen vastaanottaminen ja antaminen on yllättävän vaikeaa. Palautetaitoa kannattaa opetella ja harjoitella läpi koko elämän.

Ok

Apuja vastaamiseen

Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista.

Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän.

— Mike Dooley

Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista.

Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän.

— Mike Dooley

Ok